Asentoja kameran edessä

Digikameroiden tulo markkinoille helpotti itsestään "yksityisluonteisia" kuvia ottavien tilannetta. Ei tarvinnut miettiä, näkeekö joku ulkopuolinen kuvat, kun filmi on kehitettävänä. Kuvat sai heti, eivätkä ne tulleet kalliiksi.

Seuraavat kuvat on otettu "digiajan" alkuvuosina. Jo filmille itseäni kuvatessani olin huomannut, että tilanne on usein niin jännittävä, että jännitystä ei tahdo riittää sinne, minne sitä haluaisi. Kun puuhailee jalustan kanssa kameraa suunnaten ja virittää aikalaukaisimen ja sen jälkeen juoksee kameran eteen, ei olekaan enää itse välttämättä viritetyssä tilassa. Tiedättehän mitä tarkoitan.

Digikamera ei oleellisesti ole muuttanut tilannetta. Tietynlainen epämukava jännitys tulee jo sen miettimisestä, milloin kameran patteri loppuu. Seuraavissa kuvassa tämä asia ei kuitenkaan kovin paljon vaivannut. Muistan vieläkin hyvin tilanteen. Taustat ja osia kasvoistani ja hiuksistani olen muuttanut, koska en halua, että joku tunnistaa huoneeni puhumattakaan, että hän tunnistaisi minut. Olenhan kuitekin pelkkä harrastelija tämän tyyppisessä valokuvaamisessa. Korvat, osia kasvoista sekä vartalo leuasta alaspäin ovat omiani.

Oli kesäkuun alkupuolen aamu. Yö oli ollut kuuma. Koska aamulla herätessä paikat ovat vielä monesti jäykät, sain ajatuksen, että nyt olisi hyvä tilaisuus ikuistaa tämä asia. Niinpä panin kahden megapikselin Kodak kameran pöydän reunalle, viritin aikalaukaisimen, siirryin kameran eteen - ja naps. Tulos on yllä ja alla. Otin muutaman muunkin kuvan.

Megajahdin sängyllä olisi mukava loikoilla. Sehän on selvä. Vaikka tämä asia ketään tuskin kiinnostaa, kuvat suurenevat "klikkaamalla". Ja ne suurenevat vielä siitäkin, kun ne avaa uuteen välilehteen ja painaa "plussaa" (open photo in a new tab).