Kahdenlaisia tyttöjä
Kouluvuosina suhtautumiseni tyttöihin oli jotenkin
kaksijakoinen. Kun jälkeenpäin asiaa mietin, niin ilmeisesti jaoin
tytöt niihin tyttöihin ja "niihin" tyttöihin. Edelliseen
ryhmään kuuluivat tavallisen tai jopa ruman näköiset tytöt,
joita kohtaan en voinut ajatella tuntevani mitään ihastumista.
Asenteeni heitä kohtaan oli jotenkin kaverillinen – niin kuin
siskoon tai äitiin. Tällaisten tyttöjen kanssa juttelin ja olin
aivan luonteva.
Sitten ne "toiset" tytöt. Ne
olivat se ryhmä, jotka olivat kauniita ja joita kohtaan
kiinnostukseni oli hieman toisenlaista. Näiden kanssa en uskaltanut
puhua mitään. Ujostelin heitä. Koin, että jos menen sanomaan
sanankin heille, se on kuin yrittäisin... aloittaa seurustelun tai
ties mitä. Ja pelkäsin torjumista. Ja itse asiassa koin, että
minua inhottiin. Koin että juuri nämä mielenkiintoiset tytöt
inhosivat minua, eikä heistä tämän vuoksi kukaan oikeastaan
koskaan puhunut minulle mitään.
Itse asiassa olin silloin ja olen
pitkään sen jälkeenkin ollut niin varautunut kaikkia tyttöjä
kohtaan, että pieninkin lähestyminen tytön taholta on tuntunut
minusta melkein samalta kuin jos hän olisi suoraan ehdottanut, että
aletaanko seurustella tms. Olen suurin piirtein rakastunut päätä
pahkaa tällaiseen henkilöön - erityisesti jos hän on ollut näitä
aiemmin mainitsemiani "toisia" tyttöjä. Tällä
henkilöllä itsellään ei tietenkään ole ollut mitään edellä
mainittuja ajatuksia, vaan hän on vain ehkä sattumalta sanonut
minulle jotakin - kenties kysynyt jotain kouluasioihin liittyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti